torstai 1. joulukuuta 2011

I can't believe you were gonna go and get me a kebab!

Perjantaina valmistauduimme kisaviikonloppuun paahtamalla kastanjoita. Ne olivat herkullisia, vaikka onni vähän heittelehtikin kuorien suhteen.


Lauantaina rotumestaruudet Jyväskylässä.
Ekalla radalla oli neljäntenä esteenä kepit, jotka Kirva jätti varmaan ainakin 3 kertaa kesken. Eikä mitenkään lintsannut viimeistä väliä, vaan ihan siitä keskeltä, kohtaa vaihdellen tuli pois. Joka kerta sitä edeltävä pujottelukin näytti tosi epävarmalta ja oudolta. Jos ei oltaisi juuri käyty fyssarilla, niin olisin varmasti ajatellut että se on niin kipeä ettei tahdo pujotella. Nyt se ei vaan sitten osannut. Oli kyllä varsin hämmentävää. Puomi oli tosi hidas, tuli sinne ison kaarteen jälkeen niin vinossa, että ehkä ihan hyväkin ettei kiihdytellyt. Keinusta sain samanmoisella kaarteella lopussa vielä ohi. Tulos oli komea 19 ja jotakin.

Hyppäri kaatui siihen, että jäin odottelemaan pussille lähetyksessä enkä sitten tosiaan ehtinyt ohjaamaan sen jälkeistä takaakiertoa. Lopussa vielä improvisoin vähän, erittäin epäonnistuneesti tosin. Eipä meinannut sitten loppusuorasta tulla mitään.
Jäi kyllä aika kurjat fiilikset näistä kisoista, ei siitä että oltiin taas rotumestiksien surkeimpia, vaan siitä että ne sen aiheuttaneet suorituksetkin olivat niin surkeita. Onneksi Puubi, Pimpo ja Myyrä tekivät vähän parempaa työtä.

Kirva kävi ekan radan jälkeen jäähdyttelylenkillä uimassa takki päällä. Ei kovin fiksua, etenkään pakkassäässä.
Kisojen jälkeen ajettiin Pietarsaareen, oltiin vasta joskus yhden maissa perillä, joten pikaisten paikallisten herkkujen jälkeen suunnattiin pian petiin. Sunnuntaina oli luvassa vielä kolme starttia. Tellushalli oli aivan mielettömän mukava kisapaikka. Ehdottomasti yksi parhaista!
Ekalle radalle sain jotenkin tosi hyvän latauksen päälle, ja ihan kelpo veto tehtiinkin. Muurin palikka sieltä tuli alas.

Hyppärikin oli ihan ehjä suoritus okserille asti. Se okseri menikin sitten ihan palasiksi.

Vika rata oli hyvä. Kirveltää vähän vieläkin sille yhdelle väärälle hypylle irtoaminen lopussa. Mutta oli se hyvä. Lauantain keppiongelmien jälkeen oli balsamia haavoille nähdä kuinka määrätietoisesti Kirva haki avokulmaan, jonka takana häämötti putkiansakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti