tiistai 30. marraskuuta 2010

Funk-eh!

Pakkanen ei oikein tue mun viimehetken paniikkitreenejä, mutta käytiin me kuitenkin pikkuisen tänään harjoittelemassa.

Parit aat (hyviä!), parit puomit (ihan hyviä!) ja vähän putkipuomierottelua (ei niin hyviä!). Lopuksi vielä pätkä missä mentiin A (ei palkkaa), putki, A (ei palkkaa) ja puomikin ilman etupalkkaa ja kaikki kolme kontaktia varsin mainioita. Viikonloppu ei hirvitä ehkä enää niin kovasti.

Meinasi jo käydä hullusti meidän Eckerö-perinteiden kanssa, mutta onneksi asia on nyt hoidossa. Pitkästä aikaan reissuun vanhalla kunnon kokoonpanolla Christa, Meri ja meikäläinen. Hotellien aidatkaan ei tuppaa pysymään pystyssä kun me lähdetään matkaan.


sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Mr. Scandinavia

Kippe oli tänään Oslossa näyttelyssä, tulos ROP, SERT, CACIB ja PMV-10.

PS. Tiedän muuten sitten että Pohjoismaat ja Skandinavia eivät ole sama asia.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Samma sak, annan smak, måste prova

Maanantaina olin tuomaroimassa epiksissä, ja otinpa sitten samalla radan Ficonkin kanssa. Oli kyllä aika älytöntä sähläystä ja lisäksi Fico suti liukkaalla matolla tosi paljon.

Pari kontaktitreeniä Killin kanssa, puomi ilman valmista etupalkkaa alkaa näyttämään aavistuksen paremmalta. Ihan liian pianhan nuo rotumestikset tulee, mutta koitan olla ottamatta stressiä siitä viikonlopusta, sen jälkeen ei sitten taas ole hoppua mihinkään.
Mutta A-este. Pysäytysaahan oli ihan poissa laskuista. Kuinkas olla, vaikka kuinka hoputin herraa juoksemaan (ei olla tehty yhtään aata, ja tahdoin nähdä miltä se näyttäisi) niin Kippehän teki pelkästään hienoja onoffeja. No eihän sitä siitä nyt oikein voinut kieltääkään.
Nyt meillä on siis sekä pysäytyspuomi että a. Ainakin toistaiseksi. Ei tämän kyllä ollenkaan näin pitänyt mennä!

Keskiviikkona myös pikkuiset treenit Ficon kanssa, lähinnä kontakteja ja keppejä. Sen keinu on kyllä tullut paljon paremmaksi! Tästä saa kyllä kiittää ihan vaan Outia.

Tänään oltiin sitten kisaamassa Kouvolassa.
Ekalta radalta nolla. Olipahan taas pelastelua, mutta olen tässä nyt psyykannut itseäni ajattelemaan että nyt on vaan tärkeää saada tehtyä nolliakin. Saa ne treenien flow-radat ehkä vielä hetken odotella. Yksi kieltokin melkein otettiin ennen puomia kun hiukan pyörittiin ylimääräistä.
Toka rata tuntui jo sujuvammalta, yhdessä kohtaa Fico reagoi mun juoksuspurttiin ihan vastakkaisella tavalla kun olin ajatellut ja sain sen sitten yhdestä hypystä ohi. Sen jälkeen vielä yksi ekstraputki, muuten oli oikein mukava ja miellyttävä rata! Taas jäi suuri nälkä päälle uusia kilpailuja varten.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Pari edellistä päivää ollaan keskitytty lähinnä lenkkeilyyn ja lepäilyyn. Perjantaina käytiin Lotan kanssa Evolla. Nautittiin parin tunnin verran ihanista ja rauhallisista lenkkimaastoista. Safi oli ihan kuollut retkemme jälkeen, kun laukkasi koko ajan meidän ja Visan väliä. Takaisin ajellessa kohdattiin paha ojaanajo, jossa oli ollut mukana kaksi koiraa. Toinen koirista oli päässyt karkuun ja juoksenteli lähistöllä. Omistaja oli siis itse ambulansissa, ja poliiseillakin muuta tehtävää kun jahdata koiraa joten  jäätiin hetkeksi koittamaan josko saataisiin se kiinni, mutta ei onnistunut. Jäljet veivät vaan koko ajan kauemmas, eli on luultavasti hieman paniikissa lähtenyt vaan jonnekin juoksemaan. Tuollainen olisi ihan kaamea tilanne!

Tänään käväisin aamulla hallilla ottamassa pelkästään puomia. No jaa, mitäköhän siitä nyt sanoisi. Pari kertaa tuli puolivahingossa palkattua 4offista. Tänään teemana oli nopeat vapautukset. Niitä olen kyllä Killin kanssa harrastanut muutenkin tosi paljon. Ehkä jossain vaiheessa voisi ottaa ihan tarkoituksella pysymistreeniäkin.



torstai 18. marraskuuta 2010

Winter Wooskie

Eilen aamusella käytiin hiukan treenaamassa ja lenkillä Lotan ja poikien kanssa. Kirva treenasi lähinnä (pikku)puomia, ja meni ihan hyvin. Haaveenahan oli siis juoksukontaktit, mutta nyt olen päätynyt luovuttajaksi ja laiskaksi ja alkanut opettaa pysäytyskontakteja. Olen todella pettynyt itseeni! Vakuuttelen koko ajan että kyllä me niitä juoksujakin treenataan, voihan koira ne molemmat oppia. 

No, 2o2o-projekti on nyt sillä mallilla että puomin edessä voi olla esim. hyppy ja sen takana lelu ja K useimmiten jää oikeaan asentoon. Jos se tulee tosi kovalla vauhdilla, ei osaa aina arvioida pysähdyspaikkaa, ja pysähtyy kaikki jalat mahan. Mutta eiköhän tämä korjaannu aika nopeasti.

Aika synkeä mieliala koko kontaktiasian kanssa.

Yhdessä kohdassa tehtiin myös välistävetoa kahdella hypyllä, nyt kun oli maksihypyt niin Killi meni tokasta hypystä ali. Hups. Joutunen nöyrtymään siihen että jotakin ehkä tarvitsee treenata maksirimoilla.

Safi teki muutamat kontaktit (mistä lähtien hyvä on ollut vapautussanamme?). Koitettiin myös välistävetoa, huutamiseksihan se meni, sekä mun että Sapun puolelta. Safi ei päässyt viime viikolla kertaakaan treenaamaan kun se vieraili moneen otteeseen siellä Hämeenlinnassa, joten tämänpäiväinen oli sitten aikamoista.

Sitten käytiin vielä metsässä lenkki, on niin mukavaa kun Safikin osaa nätisti juosta Kirvan ja Visan kanssa. Kelpien reitit väsyttivätkin pojat aika mainiosti.

Illalla vielä lyhyet treenit Ficon kanssa. Puomia treenattiin erikseen, ja se ei ole kyllä ikinä ollut noin nopea! Kerran F meni läpi, mutta muuten oikein hyvin. Rataakin tehtiin, yksi suoran putken jälkeinen kohta osoittautui aika mahdottomaksi. Ficolla oli parin viikon tauko takana, ja se paineli ihan kelpo vauhtia. Ensi viikolla toivottavasti päästään tekemään jotain pientä pariin otteeseen.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Katsokaapas tätä!


Melkoisen mahtava juttu!

Selkä kuvattiin tuossa marraskuun alussa myös, normaalilta näytti.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Hyvät harkat!


Tänään meillä oli treeneissä 17 esteen rata, jota suoritettiin säkäluokissa pareittain. Jos tuli virhe, niin piti tulla heti radalta pois ja toinen meni vuorostaan yrittämään. Tällä koitettiin saada meitä olemaan täysillä mukana heti alusta asti.

Kirvan kanssa tehtiin heti nolla, mutta pakkovalssia me ei kyllä vieläkään yhtään osattu ja sen jälkeenkin olin valinnut vähän typeriä ohjauksia. Mentiin toisenkin kerran nollalla, ilman pakkovalssia ja oli heti  parempi.

Toisella kierroksella tehtiin sama rata peilikuvana, tämäkin mentiin  kahteen kertaan nollana. Oli hauskaa päästä tekemään Kirvan kanssa tälläinen vähän erilainen treeni! Videoakin saatiin, kun Jonna oli taas ystävällisesti kuvaamassa. Kiitos!

Minusta on mukava tehdä nollia ja saada täytettä kisakirjaan. Välillä se on ollut vähän niinkin kivaa että tekeminen on siitä kovasti kärsinyt. Mutta nyt täytyy sanoa puolustuksekseni että olen kyllä hyvää vauhtia oppimassa tästä pois! Toivon, että väkisinvääntäminen ei palaa kun alamme Kirvan kanssa enemmän kilpailemaan. Toisaalta, mun ja Geen valtti taisi olla se että osattiin aika monta kertaa vääntää oikeassa paikassa oikeaan aikaan nolla. Taito se on sekin!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010


Tosikkotreenit 8.11

Kirva aloitti lokakuussa ryhmätreenit, kuulutaan VAUn tosikkoryhmään ja harjoitellaan siellä aina maanantaisin. Viime treeni näytti ylläolevalta, tein aluksi esteet 7-14 koiran oikealla puolella, tuolla alkusuoran puolella. Ongelmia oli hypyllä 12, kun en saanu tehtyä sinne kunnolla pakkovalssia. Ekalla yrittämällä K tuli kakkosputkelta ohi kun olin kolmosella vastaanottamassa, mutta tämä saatiin kyllä hyvin onnistumaan. Kirvan renkaaseen voi kyllä jo melkoisesti luottaa, perjantainakin meni sinne ihan järjettömän kaukaa ja vaikeista kulmista (tarkoituksetta) aina ihan oikein. 

Tokalla kierrroksella tein 12 takaakiertona ja se oli paljon helpompi. Tähän koitettiin myös tehdä saksalaista, mutta olin vähän typerä kun tein sitä aivan liian vaikeasti kun me ei olla moisia ikinä treenattu. 

Eka kerta kun K tuntui hiukan kulkevan tuolla liukkaahkolla mattopohjalla. Ei kyllä ikinä tehdäkään maksikorkeuksilla muuta kuin rengasta. Tahmealta silti tuntuu meno verrattuna omaan halliin. Mutta hyvä tottua monenlaiseen.

Lieroerkkari 14.11

Gibsonin debyytti valioluokassa. Tulos ERI. Ihan hyvin!

lauantai 13. marraskuuta 2010

Oranssia agilityä

Loppukesästä minulle tapahtui aivan mahdottoman hieno juttu. Sain kokeilla agilityä Ficon kanssa. Fico hullaannutti minut hetkessä. Se on innokas, nopea, pallohullu, elastinen ja vielä niin kauniskin. Olen ihan myyty tuolle mainiolle kooikerille ja onnekseni olemme saaneet jatkaa yhteistyötämme, joka on toivottavasti vasta alkutaipaleella. Kiitos Outi!

Kahdet kilpailut on takana, yhteensä kuusi starttia. Jokaisella radalla on ollut useampi hieno kohta, mutta toki myös niitä virheitäkin kun yhteistyö ei vielä ole aivan vakiintunutta. Treeneissä ollaan tehty melkoisia pätkiä ihan täysillä ja varmistelematta, se on ollut todellista terapiaa ja tuntunut aivan mahtavalta.

Ja joo, haaveissa on ollut joskus tulevaisuudessa hankkia spanieli. Mutta sen piti olla metsästyslinjainen cockeri eikä tuollainen hollantilainen. Onneksi Ficoja voi olla vain yksi, niin ei ehkä tule turhia houkutuksia.

Pikakelaus


Katsaus menneisyyteen ja nykyaikaan:

Safi

voi ihan hienosti. Eilen hän pääsi naisiin. Toukokuussa Sapu  nousi kakkosiin hienolla ja ylivoimaisella nollavoitolla Mikkelissä. Sen jälkeen ei olla kamalan montaa kertaa kilpailtu, koska lähes kahdeksanvuotias (turhaan) leikattu jalka ei ole yhtä vetreä kuin voisi olla. Ollaan kuitenkin treenailtu matalilla hypyillä pari kertaa viikossa. Tuntuu että iän myötä tuo tulee entistä kiihkeämmäksi, välillä kisoissa on esim. mahdotonta pujotella ilman että pitää sujahtaa 5 kertaa kesken keppien putkiin. Kontaktit Safi tekee kisoissa aina kuitenkin kiltisti ja hienosti. Näyttelyissä ollaan käyty sen verran että Porvoossa S oli ROP. Muuten arkeen kuuluu hullurallia Killin kanssa.




Kirva

on puolitoistavuotias! Ei enää ollenkaan niin rasittava kotioloissa, oikeastaan varsin mukava! Killi on treenannut vain agilityä, ja eka starttikin otettiin pari viikkoa sitten. Pientä kompurointia huomioimatta mukavaa oli. Näyttelyissä Kirva on ravannut jonkin verran, se on ollut muutaman kerran ROP ja kerran jopa RYP3 ja BIS3-juniori. Se on nyt myös BALTV, EEV, EEJV ja EE JMVA.

Attis

on onneksi myöskin voinut ihan hyvin. Kohtauksia on ollut, mutta vähemmän kuin aikaisemmin ja niiden välillä on ollut ihan suhteellisen pitkät välit.

Gibson

on myöskin aloittanut kilpailemisen. Tosin vain kahden startin verran kun oli vähän unohtunut opettaa keinu ja pussi. Mutta tällä vankalla kahden startin kokemuksella on mukava todeta että kontaktit ja kepit toimivat myös kisoissa. Tokihan Gib on myös kiertänyt vähän kehiä, ja sekin on nyt FI, EE ja LV MVA.

Finn Noir El Greco 14.11.01-15.6.10


Pakko kirjoittaa, että en ehdi unohtaa liikaa hienoja asioita. Vaikka ei kai ne koskaan unohdu. En vaan ole aikaisemmin pystynyt tekemään tätä, ajatus jostakin muistokirjoituksesta tuntuu niin lopulliselta. Se tässä onkin ollut vaikeaa ymmärtää, että tämä tosiaan on ihan lopullista. Grecoa ei enää ole.

Huomenna Greco olisi täyttänyt 9 vuotta. Tasan vuosi sitten juhlimme Kerkon synttäreitä Kemissä Kaamosrallin merkeissä (3 hyllyä ja 3 nollaa sijoilla 6,3 ja 3), ja 8-vuotias koirani tuntui olevan ihan elämänsä kunnossa. Niin se varmasti olikin, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin kaikki vain kävi kovin nopeasti.

Yhdestä asiasta olen todella iloinen. Ei olisi juurikaan ollut mahdolista viettää yhtään enempää aikaa Grecon kanssa sen parina viimeisenä vuotena. 2008 syksyllä muutimme Geen kanssa Kaarinaan ja olimme erottamattomat. G oli mukanani joka päivä koulussa, ja vapaa-ajan aktiviteettimme koostuivat lähinnä kimppalenkeistä ja tietenkin treenaamisesta. Treenasimme ja kilpailimme tuona aikana enemmän kuin koskaan. Kiersimme Suomea hullun lailla, kisakirjan rivit vuorottelivat Oulun, Kemin ja tietenkin Turun kotikisojen välillä. Nyt olen jokaisesta kilometristä kovin kiitollinen. Tiedän Kerkonkin olevan, se rakasti autoilua.

Arkielo matkoineen oli Grecon kanssa mukavaa. Se oli kiltti ja sosiaalinen toveri, johon pystyi luottamaan joka tilanteessa. Harrastuskaverinakin Kerkkis oli oiva. Sen kanssa saattoi kokeilla mitä vain ja aina se oli yhtä innostunut ja kärsivällinen tumpelon ohjaajan kanssa. Grecon kanssa en päässyt kehittymään kovinkaan hyväksi agilityohjaajaksi, koska se paikkasi kaikki virheeni ja oli aivan uskomaton agilitykumppani. Agility Geen kanssa oli nautinnollista. Siinä oli aimo annos varmuutta, helppoutta ja luottamusta. Nuo elementit harvemmin näkyivät kisasuorituksissamme, mutta siksi sitä aina jaksoikin yrittää kun tiesi että kyllä ne siellä jossain ovat.

Viimeiset kisamme olivat joulukuun alussa ATTllä, en onneksi tiennyt niiden jäävän viimeisiksi radoiksimme joten tavoitteena oli vain tehdä hyvät pysäytyskontaktit, ja ne tehtiinkin. Tässä lainaus blogipäivityksestä: "3 rataa joista tuloksina 0, 5 ja 0 ja aivan huippuhyvä mieli. Olin kerrankin reilu niin koiralle kuin itsellenikin ja kaikki kontaktit tehtiin todella kunnolla ajasta välittämättä. Triplanolla jäi yhden riman päähän."
Greco oli melkoinen nollakone ottaen huomioon meidän (minun) kaikki puutteet. Greco hoiti aina oman osuutensa kunnialla ja antoi minun yliyrittää, alisuoriutua, jännittää, unohtaa radan tai mitä nyt milloinkaan keksin.

Grecosta ei ikinä ehtinyt tulla agilityvaliota, mutta kesällä 09 saimme ensimmäisen agilitysertimme Agirodusta ja sitä ennen meiltä oli kaksi nollavoittoa hyppyradoilta. Tuloksellisesti hienoja kisoja olivat piirinmestaruuskilpailut joista saimme sekä pronssia, hopeaa että viimeisenä vuonna kultaa. Ihan huippujuttu oli myös kuulua B-maajoukkueeseen kaudella 08-09. Hienoina kokemuksina pidän lisäksi ensimmäisiä SM-kisoja ja MM-karsintojani.

Ei Kerkko suinkaan ollut pelkkä agilitykoira. Muisteluni vain liittyvät suurelta osin agilityyn, koska se oli niin iso ja tärkeä osa meidän elämäämme. Alunperin G hankittiin ihan perhekoiraksi, ja sekin tehtävä taisi onnistua aika loistavasti, koska Grecosta lumoutuneena on noita nelijalkaisia tupsahtanut muutama lisääkin.

Mitä tahansa ylistyssanoja Kerkosta kirjotankin, kuulostavat ne latteilta.
Greco nyt vaan oli paras. Aivan uskomaton onni osui kohdalle kun sai elää Kerkon kaltaisen koiran kanssa, mutta kiitollisuudesta huolimatta mietin joka päivä kuinka epäreilusti kaikki loppui. Olisin halunnut sille vielä parin kisavuoden jälkeen leppoisan vanhuuden mukavine köpöttelylenkkeileen ja autoretkineen ja eläketokoa jossa olisi saanut haukkua niin paljon kun ikinä haluaa. Sen sijaan se joutui olemaan viimeiset kuukaudet minimiliikunnalla ja kärsiä kiukkuisista kasvaimista. Silti se ei valittanut, ei näyttänyt juurikaan merkkejä pitkästymisestä tai turhautumisesta.

Tiistaina 15.6 kävin Grecon kanssa viimeisellä lenkillä. Ennen lenkillelähtöä otin pihassa muutaman valokuvan Kerkosta ja se halusi tehdä vielä viimeiset puomin kontaktit. Olisi saanut hypätä vaikka kuinka korkealta, mutta tokihan Greco osasi ne hienosti. Metsässä ei välitetty kasvaimista, vaan G sai juosta vapaana ja haistella kaikkea ihan niin kauan kuin halusi. Välillä toki piti juosta syömään nakkia. Sitten koittikin jo aika kun piti rutistaa maailman rakkainta Kerkkoa viimeisen kerran ja kertoa kuinka paljon sitä kaikki rakastavat ja jäävät kaipaamaan.

Kiitos Greco, olit aivan uskomaton.