Crossing galaxies of taxis and backseats and drunk suites and half-Greeks

Kuva viety Viiviltä

Aamulla lähdin poikien kanssa vähän kiireellä hallille, kun torkkutoiminto oli houkuttanut vähän liian monesti. Onneksi en ollut muistanut siirtää kelloa, joten autossa huomasin että eihän tässä mikään kiire ole. Ehdittiin oikein hyvin treenata ennen seuraavia tulijoita.

Tein 12 esteen radan valmiina olleista esteistä, mukaan tuli pakkovalssi alkuun, kepit umpikulmassa ansaesteellä, takaakierto ja yksi toinenkin hyppy putkihoukutuksella. Kirva oli ihan hullu! Todella liukas ja irtoava, kerrassaan valloittava.

Ratakin meni ihan hyvin, tosin ennen keppejä kävi kyllä aika useasti nappaamassa ekstrahypyn. Parit rimat tuli alas myöskin. Tokalla kierroksella tehtiin rata nollana ja lisäksi vähän häiriötreeniä aalla. Teki tosi hyvin, vaikka juoksin edestä ohi ja jatkoin taaksepäin huudellen estekäskyjä. Putkiansat ei kyllä ole mitenkään erityisen vaikeita Kirvan kanssa, mutta hyppyjä se kyllä hakee monessa kohtaa reitilleen ihan väkisin. Yksi juttu mitä pitäisi oikeasti treenata on tyrkyllä olevat renkaat. Kirvahan on renkaalla varsin usein silloinkin kun ei pitäisi.

Safi kanssa pientä pätkää missä oli pari putkea, kepit ja aa. Jopas teki hyvin! Safilla on kyllä paljon nopeampi pujottelu kuin Kirvalla, mutta ei se kovin itsenäinen tai kulmia osaava ole.

You know about the penguin with the chainsaw?

Lauantaipäivän iloja. Kirva toi kaverit kylään lenkin jälkeen. Safin mielestä nuoriso on vähän rasittavaa.

To have a point of view that makes it through

Tuossa taannoin monen mutkan kautta heräsin siihen, että olemme Kirvan kanssa ajautuneet jotenkin todella kauas siitä tekemisestä mitä olen havitellut. Itse en ole ollut enää puoliksikaan niin itsevarma mitä Kirvan pentuaikana, silloin omat visiot olivat jotenkin tosi selkeät ja tiesin aika varmasti mitä halusin ja miten aioin haluamani saada. Jossain vaiheessa sitä vaan sitten lipsahdettiin joillekin sivupoluille ja takaisin ei olla kovin helposti löydetykkään.

Ei me vieläkään niissä minun visioissani olla, mutta kai niitäkin saa matkan varrella muuttaa?

Kuva: Terhi Salonen

Suurimmaksi osaksihan epäkohdat ovat lähinnä omissa ajatuksissani, mutta mitäs me sitten ihan käytännössä ollaan muutettu? Ehkä näkyvin yksittäinen muutos on treenien kesto/laatu. Viimeisen parin kuukauden aikana lähes jokainen treenikertamme on kestänyt maksimissaan kahden laulun verran. Eli menen hallille, suunnittelen treenin, haen Kirvan, laitan luurit korville ja meillä on n. 3 min aikaa pitää hauskaa. Samalla kaavalla on tehty sekä ratatreenit, (liian vähäiset) hyppytekniikat sekä tekniikkatreenit. Ja hyvin toimii. Itse tulee tehtyä ihan eri temmolla sekä rajoitetun ajan että musiikin tuoman tunnelman takia. Kirvakaan ei ole enää päässyt väsymään liikaa. Jos vuorossa on ollut ratatreeniä, niin ollaan yleensä jätetty yhteen lauluun (ja ihan oikeasti olen malttanut!), mutta tekniikkatreeniä ollaan otettu tauon jälkeen vielä toisen laulun verran.

Molempia on taatusti jäänyt joka kerta vielä kovasti huikomaan, ja yllättävän harvoin tullut mitään sellaisia tilanteita että olisi jäänyt harmittamaan kun ei ehtinyt saada jotain onnistumaan.

Meillä on ollut siis iso kasa todella hyviä treenejä, juuri sellaisia kuin niiden aina pitäisi olla.

Onhan minulla tässä koko ajan ollut hyvinkin selkeänä asiat, joita en halua meidän agilityyn, mutta siinä kaiken kieltämisen ohella on tainnut vähän unohtua miettiä mitä sitä sitten haluaa.

Tiistaina treenattiin viikon toiset treenit Merin, Sinnin ja Tapin kanssa. Kirva ei kyllä tehnyt muuta kuin parit eteenmenot ja siivekkeenkierrot. Päivän pointti taisi tällä kertaa olla treenien jälkeisissä teekesteissä. Juuri passeliin aikaan kestejä ajatellen olin edellispäivänä vastaanottanut näinkin muhkean paketin Englannista syksyn teehetkiä piristämään.

Kisakalenteriakin on katsottu, kyllä se tuosta vielä täyttyy.

Haven't you heard, pretty people never lose the temper

Aamutreenit Lotan ja Visan seurassa, tosi pitkästä aikaa.

Muutama huomio:
+Kirva jaksoi tosi hyvin!
+En jäänyt jankkaamaan rataa
+Parit aika kivannäköiset käännökset tuossa videon loppupuolella
+Aika kiva myös tuo minun kostean sään afroni
+Kirva ei lentänyt lopussa seinään vaikka siltä kovasti näyttää

-Meiltä ei näköjään enää onnistu tuollaiset perus takaakiertopyöritykset, Kippehän hyppää ihan minne sattuu
-Keinulla käskytin ihan koko ajan puomin ja aan käskyä, ei kovin reilua

-Minulla ei ollut ponnaria

Plussalle jäätiin.

Tekeillä on kyllä joku vähän kattavampikin kirjoitus Kirvan agilityn nykytilasta. Tai lähinnä minun pääni nykytilasta. Olemme viime aikoina treenanneet vähän eri tavalla ja se on toiminut toivotulla tavalla.
Kisoihinkin kovasti jo tahdottaisiin, lokakuun rahavarat vaan menivät aika tehokkaasti tuohon MM-kisamatkaan sekä joihinkin autojuttuihin. Mutta marraskuussa kyllä kilpaillaan taas.

French cancan

No niin, tauko on päättynyt, en ilmeisesti kykene olemaan täysin ilman sosiaalista mediaa. Joten mepä palasimme täysin uudistuneena. Tuo otsikon hieno kuva on Viivin ottama, kiitokset siitä.

Tässäpä hiukan matka-asiaa MM-kisaretkeltä ennen paluuta arkeen.

Matkamme alku- ja päätepiste oli Bryssel, jossa vietettiin yksi yö kisojen molemmin puolin.

Liéviniin matka taittui hyvinkin sujuvasti meidän pienellä vuokra-Nissanilla. Yöpaikka oli Arrasissa, joka oli ainakin tuolla tavalla iltavalaistuksessa aika hieno paikka. Valoisalla sitä ei kyllä ehditty edes nähdä.

Kisat olivat oikein hyvät. Meillä oli Merin kanssa ihan parhaat mahdolliset paikatkin, joten mikäs siellä ollessa. Eväänä euron juustot, jotka Ranskassa ovat vähän toista luokkaa (verrattoman maukkaat vuohjenjuustokiekot viereisestä Carrefourista).

Sitä huippuagilityä siellä tosiaan oli ainakin muutaman oikein ilahduttavan koirakon verran. Makseista oli helppo löytää omat suosikit. Minulla ne olivat kroatien lisäksi bordercolliet Venäjältä, Portugalista sekä Tsekeistä. Olihan siellä kyllä paljon muutakin hienoa.

Ennen reissuakin olin jo moneen otteeseen pohtinut tyhmyyttäni luovutettuani juoksukontaktien suhteen, mutta tuolla varmistuin idioottimaisuudestani. Se kaikista täydellisistä täydellisin agilityrata ei vaan ole mahdollinen ilman juoksukontakteja. Niitä ihan oikeita juosukontakteja, ei sellaisia "nyt ollaan mm-kilpailuissa ja voin vapauttaa koirani liian aikaisin"-versioita.

Mutta, koska sinne täydellisyyteen on vielä matkaa, niin aion sillä välin olla täysin tyytyväinen pysähdyskontakteihimme.

Tämä video ei ole mm-kisoista, mutta siinä on yksi kisojen suosikkikoiristani.