lauantai 22. lokakuuta 2011

French cancan

No niin, tauko on päättynyt, en ilmeisesti kykene olemaan täysin ilman sosiaalista mediaa. Joten mepä palasimme täysin uudistuneena. Tuo otsikon hieno kuva on Viivin ottama, kiitokset siitä.

Tässäpä hiukan matka-asiaa MM-kisaretkeltä ennen paluuta arkeen.






Matkamme alku- ja päätepiste oli Bryssel, jossa vietettiin yksi yö kisojen molemmin puolin.
Liéviniin matka taittui hyvinkin sujuvasti meidän pienellä vuokra-Nissanilla. Yöpaikka oli Arrasissa, joka oli ainakin tuolla tavalla iltavalaistuksessa aika hieno paikka. Valoisalla sitä ei kyllä ehditty edes nähdä.

Kisat olivat oikein hyvät. Meillä oli Merin kanssa ihan parhaat mahdolliset paikatkin, joten mikäs siellä ollessa. Eväänä euron juustot, jotka Ranskassa ovat vähän toista luokkaa (verrattoman maukkaat vuohjenjuustokiekot viereisestä Carrefourista).
Sitä huippuagilityä siellä tosiaan oli ainakin muutaman oikein ilahduttavan koirakon verran. Makseista oli helppo löytää omat suosikit. Minulla ne olivat kroatien lisäksi bordercolliet Venäjältä, Portugalista sekä Tsekeistä. Olihan siellä kyllä paljon muutakin hienoa.
Ennen reissuakin olin jo moneen otteeseen pohtinut tyhmyyttäni luovutettuani juoksukontaktien suhteen, mutta tuolla varmistuin idioottimaisuudestani. Se kaikista täydellisistä täydellisin agilityrata ei vaan ole mahdollinen ilman juoksukontakteja. Niitä ihan oikeita juosukontakteja, ei sellaisia "nyt ollaan mm-kilpailuissa ja voin vapauttaa koirani liian aikaisin"-versioita.
Mutta, koska sinne täydellisyyteen on vielä matkaa, niin aion sillä välin olla täysin tyytyväinen pysähdyskontakteihimme.

Tämä video ei ole mm-kisoista, mutta siinä on yksi kisojen suosikkikoiristani.

3 kommenttia:

  1. Jee hyvä että tauko loppui! :)

    VastaaPoista
  2. No kyllä se sen yhen kerran meinasi nostalgiseksi heittäytyä, mutta :---D Ja kiitti kuule itelles vain.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun palasit. Tuli melkeen kylmät väreet. Tosta videosta siis.

    -a

    VastaaPoista