lauantai 13. marraskuuta 2010

Finn Noir El Greco 14.11.01-15.6.10


Pakko kirjoittaa, että en ehdi unohtaa liikaa hienoja asioita. Vaikka ei kai ne koskaan unohdu. En vaan ole aikaisemmin pystynyt tekemään tätä, ajatus jostakin muistokirjoituksesta tuntuu niin lopulliselta. Se tässä onkin ollut vaikeaa ymmärtää, että tämä tosiaan on ihan lopullista. Grecoa ei enää ole.

Huomenna Greco olisi täyttänyt 9 vuotta. Tasan vuosi sitten juhlimme Kerkon synttäreitä Kemissä Kaamosrallin merkeissä (3 hyllyä ja 3 nollaa sijoilla 6,3 ja 3), ja 8-vuotias koirani tuntui olevan ihan elämänsä kunnossa. Niin se varmasti olikin, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin kaikki vain kävi kovin nopeasti.

Yhdestä asiasta olen todella iloinen. Ei olisi juurikaan ollut mahdolista viettää yhtään enempää aikaa Grecon kanssa sen parina viimeisenä vuotena. 2008 syksyllä muutimme Geen kanssa Kaarinaan ja olimme erottamattomat. G oli mukanani joka päivä koulussa, ja vapaa-ajan aktiviteettimme koostuivat lähinnä kimppalenkeistä ja tietenkin treenaamisesta. Treenasimme ja kilpailimme tuona aikana enemmän kuin koskaan. Kiersimme Suomea hullun lailla, kisakirjan rivit vuorottelivat Oulun, Kemin ja tietenkin Turun kotikisojen välillä. Nyt olen jokaisesta kilometristä kovin kiitollinen. Tiedän Kerkonkin olevan, se rakasti autoilua.

Arkielo matkoineen oli Grecon kanssa mukavaa. Se oli kiltti ja sosiaalinen toveri, johon pystyi luottamaan joka tilanteessa. Harrastuskaverinakin Kerkkis oli oiva. Sen kanssa saattoi kokeilla mitä vain ja aina se oli yhtä innostunut ja kärsivällinen tumpelon ohjaajan kanssa. Grecon kanssa en päässyt kehittymään kovinkaan hyväksi agilityohjaajaksi, koska se paikkasi kaikki virheeni ja oli aivan uskomaton agilitykumppani. Agility Geen kanssa oli nautinnollista. Siinä oli aimo annos varmuutta, helppoutta ja luottamusta. Nuo elementit harvemmin näkyivät kisasuorituksissamme, mutta siksi sitä aina jaksoikin yrittää kun tiesi että kyllä ne siellä jossain ovat.

Viimeiset kisamme olivat joulukuun alussa ATTllä, en onneksi tiennyt niiden jäävän viimeisiksi radoiksimme joten tavoitteena oli vain tehdä hyvät pysäytyskontaktit, ja ne tehtiinkin. Tässä lainaus blogipäivityksestä: "3 rataa joista tuloksina 0, 5 ja 0 ja aivan huippuhyvä mieli. Olin kerrankin reilu niin koiralle kuin itsellenikin ja kaikki kontaktit tehtiin todella kunnolla ajasta välittämättä. Triplanolla jäi yhden riman päähän."
Greco oli melkoinen nollakone ottaen huomioon meidän (minun) kaikki puutteet. Greco hoiti aina oman osuutensa kunnialla ja antoi minun yliyrittää, alisuoriutua, jännittää, unohtaa radan tai mitä nyt milloinkaan keksin.

Grecosta ei ikinä ehtinyt tulla agilityvaliota, mutta kesällä 09 saimme ensimmäisen agilitysertimme Agirodusta ja sitä ennen meiltä oli kaksi nollavoittoa hyppyradoilta. Tuloksellisesti hienoja kisoja olivat piirinmestaruuskilpailut joista saimme sekä pronssia, hopeaa että viimeisenä vuonna kultaa. Ihan huippujuttu oli myös kuulua B-maajoukkueeseen kaudella 08-09. Hienoina kokemuksina pidän lisäksi ensimmäisiä SM-kisoja ja MM-karsintojani.

Ei Kerkko suinkaan ollut pelkkä agilitykoira. Muisteluni vain liittyvät suurelta osin agilityyn, koska se oli niin iso ja tärkeä osa meidän elämäämme. Alunperin G hankittiin ihan perhekoiraksi, ja sekin tehtävä taisi onnistua aika loistavasti, koska Grecosta lumoutuneena on noita nelijalkaisia tupsahtanut muutama lisääkin.

Mitä tahansa ylistyssanoja Kerkosta kirjotankin, kuulostavat ne latteilta.
Greco nyt vaan oli paras. Aivan uskomaton onni osui kohdalle kun sai elää Kerkon kaltaisen koiran kanssa, mutta kiitollisuudesta huolimatta mietin joka päivä kuinka epäreilusti kaikki loppui. Olisin halunnut sille vielä parin kisavuoden jälkeen leppoisan vanhuuden mukavine köpöttelylenkkeileen ja autoretkineen ja eläketokoa jossa olisi saanut haukkua niin paljon kun ikinä haluaa. Sen sijaan se joutui olemaan viimeiset kuukaudet minimiliikunnalla ja kärsiä kiukkuisista kasvaimista. Silti se ei valittanut, ei näyttänyt juurikaan merkkejä pitkästymisestä tai turhautumisesta.

Tiistaina 15.6 kävin Grecon kanssa viimeisellä lenkillä. Ennen lenkillelähtöä otin pihassa muutaman valokuvan Kerkosta ja se halusi tehdä vielä viimeiset puomin kontaktit. Olisi saanut hypätä vaikka kuinka korkealta, mutta tokihan Greco osasi ne hienosti. Metsässä ei välitetty kasvaimista, vaan G sai juosta vapaana ja haistella kaikkea ihan niin kauan kuin halusi. Välillä toki piti juosta syömään nakkia. Sitten koittikin jo aika kun piti rutistaa maailman rakkainta Kerkkoa viimeisen kerran ja kertoa kuinka paljon sitä kaikki rakastavat ja jäävät kaipaamaan.

Kiitos Greco, olit aivan uskomaton.

1 kommentti: