maanantai 12. joulukuuta 2011

Had a t-shirt on that said we're all gonna die alone

Viime viikko oli laiska. Tässä on ihan kaikki mitä treenattiin:


Torstaina mentiin kyllä hallille Merin kanssa, mutta sitten todettiin että ei me jakseta ja suunnattiin lenkille urbaanimaisemiin. Heiteltiin jopa koirille keppiä. Niinpä, jos yhtään tuntee Sinniä ja Kirvaa, niin osaa ehkä vinkata että se ei ole se kaikkein fiksuin aktiviteetti.

Perjantaina pikkujouluiltiin kevyesti Annikan ja Viivin kanssa, lauantaina kun oli sopivan myöhäinen lähtö Jyväskylän kisoihin. Ajosää mennessä oli kyllä aika hurja, mutta onneksi olin tarpeeksi ajoissa matkassa.
Vuoden viimeiset kisat noudattivat kyllä kiltisti tutuksi tullutta tulossarjaa, eli pari hyllyä.
Kirva oli tosi hieno ja kulki kyllä oikein miellyttävän tuntuisesti. Itse puolestani oli ihan luokattoman huono, todella huolimaton. Ei niitä nollia nyt näin vaikea pitäisi olla tehdä.
Mutta silti ihan hyvät kisat, Kirva oli oikeasti huippu. Ja jotenkin aika hyvässä mielentilassa, täynnä sellaista hyvää ja innokasta energiaa, ei sellaista liikaa voimia vievää räjähdän-tähän-paikkaan-energiaa mitä usein kisoissa. Kisapäivä oli siis hyvä, varustetasonkin olin valinnut juuri oikeaksi, ei ollut liian kylmä eikä kuuma ja luntakin sopivasti. Safi pääsi kaikille lämmittelyille ja jäähyille mukaan, niin Kirva keskittyi muuhunkin kuin minulle huutamiseen.

Ja jottei ihan pelkäksi laiskotteluksi menisi, niin kyllä me yksi mukava uusi lenkkipaikka löydettiin viime viikolla. Taitaa vaan jotain latuja ilmestyä sinnekin pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti