torstai 28. heinäkuuta 2011

Let's see if we can save this young lady's life, despite Johnny Weissmüller

Aamulla (=päivällä) käytiin tuossa urheiluopistolla lenkkeilemässä, koska siellä taitaa olla lähin paikka uittaa koiria. Luulisin ainakin, turhan kehnosti vielä tunnen näitä seutuja. Ei kierretty meidän normaalia lenkkiä, vaan poikettiin vähän poluilta ja mentiin niin että takaisin tullessakin pääsivät pojat vielä pulahtamaan.

Iltapäivällä innostuin lähtemään hallille, hain kotoa Gibsoninkin mukaan. Minulla oli hyvät suunnitelmat sekä Kipelle että Kipille, mutta en sitten jaksanut järjestellä kaikkia esteitä uusiksi, joten vähän suunnittelemattomaksi meni eikä tullut edes sitä hyppytekniikkaa tehtyä. Pahus soikoon.
Gibson teki pujottejua, takanaleikkauksia putkella sekä aata. Aalla oli tosi hyvin vauhtia ja juoksi oikein siististi alas asti. Muutkin menivät ihan hyvin, pujottelussa meinasi välillä oikoa viimeisiä välejä kun palkka oli valmiina, mutta ei muita ongelmia.

Kirva teki kääntymisiä muurilta ja suoraa jossa muuri, pituus vähän vinossa linjassa ja lopussa okseri. Luulen että nämä meidän vaikeat esteet eivät enää pian ole vaikeita! Lisäksi tehtiin pysymistreeniä keinulla, kun vieläkin vähän tuntuu että kontrolli pettää siinä. Niin ja pari pöytää ja vähän keppejä. Hups vain kun tulikin tehtyä paljon. Liikaakin, mutta tällä kertaa sitä ei Kipestä huomannut.
En ymmärrä miksi se fleeceremmi on sen mielestä niin ihana, onhan sillä ennenkin ollut fleeceleluja. Tuo on sellainen vähän normaalia paksumpi ja jämäkämpi, tuliainen Cruft'sista. En voi oikeasti käyttää sitä palkkana, Kirva ravistelee superlelua tavallistakin tarmokkaammin ja hakkaa itseään sillä lukolla kylkiin niin että ulvahtelee kivusta, mutta ei todellakaan suostu irrottamaan. Sain itsekin osani remmimoukarista.

1 kommentti: