tiistai 5. heinäkuuta 2011

You better run, better run, faster than my bullet

Aamusta mentiin treenaamaan Merin ja Sinnin kanssa. Merillä oli oikein hyvä harjoitus mielessään. Tänään kaikilla koirilla oli teemana (pitkä!)suora, ja suoralla irtoaminen putkiin ja hypyille.
Kirva oli varsin taitava. Safi ja Sinni kokivat helpommaksi ja mielekkäämmäksi poiketa jonnekin sivuraiteille huutamaan, mutta saatiin niillekin sitten hienoja onnistumisia.
Kirvan hypyt olivat vaihtelevasti 40-60cm (perussarja 20cm). Radalla oli myös muuria ja rengasta, joten hyvin hyppykylläiset treenit. Raaskin näin viileämällä edes vähän enemmän hypyyttää.

Kotimatkalla poikettiin vielä Mäntsälässä epiksissä, yleensä kun olen illat töissä niin nyt oli oikein hauskaa päästä mukaan. Tehtiin kilpailevien rata kaksi kertaa, molemmilla radoilla tippui yksi rima, eri kohdissa kylläkin. Muuten aika hyvä, ekalla radalla levähti yksi kaarros, mutta tokalla radalla sain sen korjattua ja aikakin parani noin sekunnin verran. Lähdössä uskalsi nyt oikein kunnolla härnätä, kyllähän se siellä etenkin ekalla kierroksella aika lämpöisenä kävi, mutta ei se mihinkään lähde. Keinuun täytyy kyllä kiinnittää huomiota, pelkään että tilanne pääsee livahtamaan hallinnastani.
Tokan radan jälkeen Kirva oli jäähdyttelylenkillä aika poikki, melko rankka päivä. Vitosella sijoituttiin muuten kolmansiksi, tokaksi tuli Saga-kroati, hauskaa!

Kyllä treenipäivä on viikon paras päivä!

Tässä Safin ja Merin taannoista yhteistyötä. Tässä vaiheessa Safi oli jo mennyt tuonne putkeen aika monta kertaa...

Lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti