lauantai 20. elokuuta 2011

I wonder what noise the nomatopoeically named hiffchaff might make

Hups, poistin edellisen tekstin vahingossa. Mutta meillä meni tänään hienosti. Ei olla ikinä aikaisemmin onnistuttu tekemään noin ehjiä ratoja kolmea peräkkäin. Kaikilla tuli yksi tai kaksi pientä virhettä, mutta olen joka radasta tosi ylpeä. Tuntuivat juuri siltä miltä pitää.
  • Ekalla radalla virhe välistävedosta (ei tullut väliin vaan hyppäsi takaa), ja lopussa mentiin pituuden ohi suoraan maaliin. Muuten tämä oli tosi hyvä rata.
  • Tokalla radalla kaksi rimaa. Tulivat kolmoselta ja neloselta, homma hajosi hetkeksi mutta sitten loppuun asti ihan kunnialla. Kontaktit aivan verrattomat.
  • Kolmas rata oli hyppäri. En olisi muuttanut mitään ensimmäisistä kymmenestä esteestä. Sen jälkeen yhdellä hypyllä meinasi vähän homma herpaantua ja seuraavaksi työnsinkin Kippeä vähän liikaa muurista ohi.
Huono juttu oli se, että unohdin ottaa Kipen uuden Wuban mukaan, joten tyytyminen oli vanhaan.

Eilen käytiin treenamassa tokoa Viivin ja Leevin kanssa, ihan tosi. Minä en varmaan mitään kovin hyvää treeniseuraa ole, kun en mitään tokotreenietikettejä ja tapoja tiedä (ja kamerakaan ei pysy kädessä), mutta oli kyllä kiva tehdä Sahvin kanssa. Ja onhan nuo mun pojat ihan voittamattomia jos joku haluaa häiriötä haukkumisen muodossa.
Olen juuri sellainen tokoharrastaja, että vastaavana agilityharrastaja ärsyttäisin itseäni suunnattomasti. Mutta ei se mitään, toko on minun ja Safin eläkelaji ja me saamme sen tehdä juuri niin huolettomasti ja huolimattomasti kuin tahdomme!

1 kommentti:

  1. Mahdoinkohan lukea sen edesmenneen tekstin..? Niin paljon tekstejä ettei perässä pysy.

    Jokatapauksessa, kirjota nyt hyvä ihminen ylös mitä mietit ennen kisoja ja virheiden kohdalla. Siitä tekstistä on paljon iloa tulevaisuudessa.

    Paitsi tietysti jos luotat pastelliin.

    VastaaPoista