keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Good For Great



Erikoisnäyttely 2011 pidettiin Seinäjoella. Päivä oli ihan liian kuuma mihinkään toimintaan, pahimmillaan näin raviradan lämpömittarin näyttävän +41 astetta. Pieni lohtu ja pelastus oli paikalta löytyvä vesiletku, ja onneksi ei kamalasti haittaa vaikka belgiä vähän ennen kehää kastelee, joten harva varmaan senkään perusteella koiraansa rääkkäsi.

Mutta olipahan onnistunut päivä. Vaikka enää näyttelyt eivät erikoisemmin jaksakkaan innostaa, niin kyllä belgierkkari on silti aina mukava tapahtuma.


Mukana meillä oli Comte ja Safi. Comtesta en ole vielä edes ehtinyt kirjoittaa. Hän on siis Safin ja Taran poika, joka pari kuukautta sitten muutti (estelyistäni huolimatta) vanhemmilleni lierojen seuraksi. Comte on oikein iloinen ja hauska tapaus, ja lierotkin ovat ottaneet hänet hyvin vastaan.

Comte täytti näyttelypäivänä 5kk, ja pääsikin sen kunniaksi ekaa kertaa kehään. Tuloshan oli vallan mainio, ROP-pentu ja BIS-3.


Safillakin meni tosi hienosti, se voitti ensin urosveteraanit, ja sen jälkeen sijoittui vielä usean kymmenen uroksen joukosta kolmanneksi. Päivän päätteeksi se oli vielä ROP-veteraani ja BIS2.

Lähes yhtä mukavalta tuntui Finn Noir-kasvattajaryhmän menestys, ensin ROP ja sitten BIS1.
Mukava päivä, mutta olo oli kyllä niin ryytynyt jälkikäteen, että onneksi erkkari on vain kerran vuodessa.

Kuvat Nina Toivonen ja Pia Koskinen.

3 kommenttia: