Pitkästä aikaa kunnon kisaretki! Kirvan kanssa kahdestaan Turun kautta Seinäjoelle. Aika perus reissu, paluumatkalla kello näyttää ihan liian paljon siihen nähden että navigaattori kertoo matkan pituudeksi kolminumeroisen kolmosella alkavan luvun.
Ensimmäisenä täytynee mainita, että olimme Kirvan kanssa kyllä paljon huonompia mitä olin odottanut ja suorituksemme olivat surkeampia kuin olin osannut aavistellakaan. Nyt on siis vähän hämmentyneet tunnelmat. Olen kuitenkin innoissani, tästä se nyt alkaa!
Lauantaina ATTllä. Eka rata oli aika sujuvaa, mutta hiukan pliisua* menoa. Loppupuolella sain Kirvan muurista ohi, joten siitä kielto. Ennen aata vielä toisestakin hypystä ohi ja siitä suoraan aalle.
Voitaisiin leikkiä, että toista rataa ei ikinä tapahtunut.
Kolmas rata tuntui vähän paremmalta, ainakin alussa. Sitten putkelta kielto ja puomin jälkeen olin valinnut väärän puolen, joten väärään päähän putkea.
Todennäköisiä (teko?)syitä huonouteen:
-Minä jännitin tosi paljon. Olin kyllä menossa ihan innoissani radalle Kipen kanssa, mutta samanaikaisesti oli sellainen tuskainen kylmä hiki päällä. Tämä oli aika uusi juttu minulle. En tiedä, että olisiko Kirva voinut sitten reagoida tähän. Kyllähän koirat hyvin vaistoavat jännityksen, mutta esim. Grecosta tai Safista en ole ikinä huomannut mitään.
-Irtoamisen/radanluvun puutetta mietin kyllä paljon. Mielestäni Kirva on aika etevä noissa mainituissa asioissa nykyään, mutta nuo esitykset kertoivat jotain aivan muuta. Olin myös suunnitellut ohjaukset huonosti, en jotenkin uskaltanut tai osannut tehdä oikeita valintoja juuri Kirvalle.
-En tiedä oliko se jännitys vai mikä, mutta tunsin oloni aika löysäksi. Käskytyskin jäi varmaan vajaaksi, normaalistihan hölötän radalla ihan liikaakin.
-Luotto. Todella kurjaa, että en ollenkaan ollut koirani arvoinen ohjaaja ja luottanut sen osaamiseen. Ja sen jälkeen kun jossain "helpossa" kohdassa tuli takiani virhe, niin tämä vain paheni. Esim. keinu, tein kaikkea todella epäloogista kun jostain syystä minusta näytti siltä että Kippe tekee lentokeinun. Miksi tekisi?
-Yksi seikka, joka ei taatusti vaikuttanut mihinkään, on kisatilanne. Ihan samanlainen monsteri Kirva oli kisoissa kuin omalla hallilla treenatessakin. Huutaa minulle koko ajan ja tyrkyttää leluaan kaikille. Jännitystä en sen puolelta voi juurikaan aistia.
Sunnuntaina ajeltiin sitten Seinäjoelle rotumestiksiin. Rimat oli onneksi "vain" kuudessakympissä. Huh!
Hyppärillä sain heti alkuun todeta, että olin saanut irtoavan koirani takaisin! Alku tuntui tosi hyvältä, yksi rima tosin kyllä tuli alas. Tein ihan liian löysän takaaleikkauksen yhdellä hypyllä, ja kepeillehän pussin sijasta se vei. Kepeillä tuli myös joku rytmihäiriö.
Tokalla radalla tein alun tosi tökerösti, käskin kiertämään kakkosen, mutta olin samalla itse ihan väärään suuntaan, niin Kirva kiersi taitavasti koko kakkosaidan takana olleen putkenkin. Sen jälkeen rata jatkui aika kivasti, kepeillä tosin tuli taas joku rytmihäiriö. En minä näistä ole kuitenkaan ollenkaan huolissani, kyllä Kirva pujotella osaa. Aan kontakti tuntui aika hyvältä, ja sen jälkeen ohjasinkin väärään päähän putkea, hups.
5 rataa, 5 hylkyä. Seuraavissa kilpailuissa kyllä luotan koirani osaamiseen ja suunnittelen radat sille, enkä jollekin vieraalle osaamattomalle koiralle. Ja jos vaikka vähän juoksisinkin ja käskyttäisin.
Huomenna treenaamaan!
*Oikeasti koko viikonloppu tuntui aika verkkaiselta. Plaah.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti