Tuossa taannoin monen mutkan kautta heräsin siihen, että olemme Kirvan kanssa ajautuneet jotenkin todella kauas siitä tekemisestä mitä olen havitellut. Itse en ole ollut enää puoliksikaan niin itsevarma mitä Kirvan pentuaikana, silloin omat visiot olivat jotenkin tosi selkeät ja tiesin aika varmasti mitä halusin ja miten aioin haluamani saada. Jossain vaiheessa sitä vaan sitten lipsahdettiin joillekin sivupoluille ja takaisin ei olla kovin helposti löydetykkään.
Ei me vieläkään niissä minun visioissani olla, mutta kai niitäkin saa matkan varrella muuttaa?
Kuva: Terhi Salonen
Suurimmaksi osaksihan epäkohdat ovat lähinnä omissa ajatuksissani, mutta mitäs me sitten ihan käytännössä ollaan muutettu? Ehkä näkyvin yksittäinen muutos on treenien kesto/laatu. Viimeisen parin kuukauden aikana lähes jokainen treenikertamme on kestänyt maksimissaan kahden laulun verran. Eli menen hallille, suunnittelen treenin, haen Kirvan, laitan luurit korville ja meillä on n. 3 min aikaa pitää hauskaa. Samalla kaavalla on tehty sekä ratatreenit, (liian vähäiset) hyppytekniikat sekä tekniikkatreenit. Ja hyvin toimii. Itse tulee tehtyä ihan eri temmolla sekä rajoitetun ajan että musiikin tuoman tunnelman takia. Kirvakaan ei ole enää päässyt väsymään liikaa. Jos vuorossa on ollut ratatreeniä, niin ollaan yleensä jätetty yhteen lauluun (ja ihan oikeasti olen malttanut!), mutta tekniikkatreeniä ollaan otettu tauon jälkeen vielä toisen laulun verran.
Molempia on taatusti jäänyt joka kerta vielä kovasti huikomaan, ja yllättävän harvoin tullut mitään sellaisia tilanteita että olisi jäänyt harmittamaan kun ei ehtinyt saada jotain onnistumaan.
Meillä on ollut siis iso kasa todella hyviä treenejä, juuri sellaisia kuin niiden aina pitäisi olla.
Onhan minulla tässä koko ajan ollut hyvinkin selkeänä asiat, joita en halua meidän agilityyn, mutta siinä kaiken kieltämisen ohella on tainnut vähän unohtua miettiä mitä sitä sitten haluaa.
Tiistaina treenattiin viikon toiset treenit Merin, Sinnin ja Tapin kanssa. Kirva ei kyllä tehnyt muuta kuin parit eteenmenot ja siivekkeenkierrot. Päivän pointti taisi tällä kertaa olla treenien jälkeisissä teekesteissä. Juuri passeliin aikaan kestejä ajatellen olin edellispäivänä vastaanottanut näinkin muhkean paketin Englannista syksyn teehetkiä piristämään.
Kisakalenteriakin on katsottu, kyllä se tuosta vielä täyttyy.
Jotenkin tosi kiva teksti, ei mulla muuta. :-) ps. Siulla on kiva toi huppari tossa ekassa kuvassa!
VastaaPoistaHeh, munkin piti tulla mainitsemaan, että hauska tuo keltaisen ja lilan yhdistelmä :-D Ja teet, ah, toivottavasti pääsen pian omiini käsiksi!
VastaaPoistaEnsin tuumasin, että kerro nyt vaan enemmän siitä mikä on haluttua. Eihän tässä selvitetty käytännössä mitään.
VastaaPoistaMutta sitten tajusin, että ehkä olet juuri nyt ytimessä.
Oikea agility on puhtaasti nautiskelua. Ei ole olennaista selvittää tarkasti eri periaatteita kun johtava periaate on se, että on yhdessä kivaa. Ja sehän tuli ilmi.
Viivi&Aino(+hupparin lahjoittaja): Se on kyllä kiva.
VastaaPoistaM: Aivan. En mä sitä kyllä ehkä itse heti noin ajatellut, mutta hyvin päätelty.