sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Sometimes I put a wig on you when we're on tour


Järvenpäässä tänään kaksi starttia.

Eka rata sujui ihan kohtuullisen hyvin. Tosin Kirva ponkaisi taas perääni haukkumaan kun olin sen jättänyt. No palautin istumaan ja sitten kyllä jäi ihan hyvin ja kesti muutamat härnäämisetkin. Yhdeltä hypyltä kaarsi ihan väärään suuntaan, se oli kyllä vähän outo juttu koska siihen tultiin suoraan aalta ja jatkettiinkin melko suoraan eteenpäin. Aa oli huono, tai siis loikkasi rumasti harjan yli. Ei kyllä ollutkaan pitkään aikaan tullut noita notkoselkäsuorituksia.
Yksi rima sieltä sitten tuli, tulos 5 ja sijoitus 3. Onneksi rima ehti tulla ennen loppua, niin tein sen sylkkärillä vaikka olin valssia miettinyt.
Asenteenmuutos luokkanousun kanssa on ollut ilmeisen onnistunut, rima ketutti tasan sen hetken kun se kolahti, maalissa ei enää tarvinnut harmitella.

Hyppäriltä sitten nollavoitto. Hassu juttu, koska kaiken järjen mukaan agilityratojen pitäisi olla meille paljon sopivampia. Silti tämä oli jo kolmas hyppärinolla kakkosista. Grecon kanssa siihen taisi tottua kun kontaktit olivat huonot ja hitaat, niin hyppäreiltä sitten useimiten tuli väännettyä nolla.

4 kommenttia: